Vaasan Uimaseura hakee uusia osaajia OPA-tiimin työntekijöiksi vahvistamaan uimakoulutoiminnan palvelukokonaisuutta sekä osaksi positiivista ja kannustavaa työyhteisöä.
Emme hae valmiita osaajia, vaan potentiaalisia uusia työntekijöitä oppimaan tuleviksi osaajiksi – tästä syystä tämä työpaikka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi nuoren työntekijän ensimmäiseksi työpaikaksi!
Haemme uusia osaajia sekä Vaasan että Laihian tiimeihin!
OPA-tiimi on Uimaopetustoiminnan alaisuudessa toimiva, n. 20 työntekijän tiimi, joka vastaa uimakoulujen käytännön toiminnasta altaan ulkopuolella eli aula- ja pukuhuonetiloissa. Lisäksi allasvalvojat kuuluvat OPA-tiimiin. Työ on ilta- ja viikonloppupainotteista.
Toimiessasi aulavastaavana pääset vastaamaan aulatoiminnoista työvuorojen aikana. Työtehtäviä ovat esimerkiksi lasten auttaminen pukuhuoneisiin sekä asiakaspalvelu.
Toimiessasi pukuhuoneavustajana pääset tekemään arvokasta työtä lasten kanssa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa lasten auttaminen altaalle uimaopetusta varten ja sieltä pois sekä asiakaspalvelu.
Allasvalvojana vastaat uimakouluvuoron turvallisuudesta valvomallasi allasalueella uimahallin ollessa suljettuna sekä asiakaspalvelu.
Työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa joustavasti omiin työtehtäviin ja -aikoihin.
Mitä toivomme hakijoiltamme
- Täytät 15 vuotta vuoden 2022 aikana
- Intoa, halua oppia sekä positiivista asennetta
- Vuorovaikutustaitoja – kykyä toimia joukkuepelaajana osana tiimiä
Mistä hyödyt työnhaussa
- Aiemmasta työkokemuksesta
- Taidosta toimia lasten kanssa
- Kaksikielisyydestä
- Halusta kehittyä työntekijänä sekä saada arvokasta työkokemusta
Vaasan Uimaseura on yksi Vaasan suurimmista urheiluseuroista sekä Pohjanmaan suurin uimaseura. Olemme arvostettu urheiluseura myös valtakunnallisesti, ja meiltä on hyvä ponnistaa maailmalle urheilijana, työntekijänä tai seuratoimijana. Uimarimme harrastavat uintia koko uimarinpolulla: uimakoulun perheuintiryhmistä aina olympialaisiin saakka. Seurassamme toimii yli miltei 200 työntekijää sekä vapaaehtoistoimijaa ja toivotamme juuri sinut tervetulleeksi mukaan VUSfamilyyn!
Uimakoulutoiminnassa arkemme koostuu ilosta, positiivisesta kannustuksesta sekä jatkuvasta toimintojen ja itsemme kehittämisestä.
Mitä tarjoamme työntekijöillemme
- Avoimen, kannustavan ja positiivisen työympäristön, jossa oppiminen ja henkilökohtainen kehittyminen on keskiössä
- Mahdollisuuden edetä eri tehtäviin oman mielenkiinnon mukaan
- Mahdollisuuden vaikuttaa omiin työvuoroihin
- Mahdollisen ensimmäisen työpaikan
- Kilpailukykyisen palkan (11,32€/h)
Hakuohjeet
Toimithan hakemuksesi ja mahdollisen cv:n 7.8.2022 mennessä osoitteeseen uimaopetus@vus.fi Kerrothan oman hakemuksesi lisäksi, että miksi juuri sinut pitäisi valita mukaan opa-tiimiin ja miten vahvistaisit tiimiämme?
Huomioithan, että haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Kysymyksiä tai muuta mielenpäällä? Ota rohkeasti yhteyttä!
Elias Riekki
OPA-koordinaattori
044 589 4415 – riekkielias@gmail.com