< Takaisin: Masters

Vaivaiskoivut etelänleirillä 2015

DSC04025 (2) - Copy

Mastersien talvileiri pidettiin tänä vuonna 11–18.1.2015 Teneriffalla.  Reilusti yli 50 uimaria eri puolilta Suomea oli tarrannut tilaisuuteen ja lähtenyt nauttimaan etelän lämmöstä ja auringosta.  Kaksi uintiryhmää ja yksi tekniikkaryhmä vuorottelivat altaalla, ja kun jokainen sai valita ryhmänsä, uintimääränsä ja -kertansa, niin kukin sai mitä itse halusi.  Säät suosivat ja ulkoaltaan vesi oli ihanan lämmintä, miedon suolaista, kostean märkää ja kevyen kannattelevaa.  Uinti siis maistui.

Kaksikielisinä mutta yksimielisinä nauttivat VUS:laiset myös etelän ruuista ja juomista parhaan kykynsä mukaan, tankkaamalla mm vuoden tonnikalakiintiönsä täyteen heti näin alkuvuodesta.  Piti nauttia niin kauan kun voi, sillä pohjoisessa meitä taas odottavat suolasilakat ja kylmyys, peruskuntokausi ja salitreenit, sekä osaa myös ”kuivakausi” ja todennäköisesti paastokausi.  Piinaa kestää aina pääsiäisen piinaviikkoa edeltävään viikonloppuun saakka.  Tuolloin kevätpäivän tasaus on jo ohitettu, lumet kenties sulaneet, talviaika muuttuu kesäajaksi ja Oulussa koittavat viimein lyhyen radan SM kilpailut.  Niissä vaasalaisten venymiskyky on saamassa uusia ulottuvuuksia, vähintään sentin tai pari. 

Christerin ”heräämisen” myötä myös mastersien viimeinen jäärä on tulossa tietoiseksi venyttelyn siunauksellisuudesta.   Jumissa on voimaa- iskulause on muuttumassa orastavaksi tietoisuudeksi siitä, ettei uinti sittenkään taida olla pelkkä voimalaji.  Pitää vaan muistaa, ettei venyttele liikaa, muuten saattaa liestyä niin että lihakset höltyy.

Uinti ja venyttelyterveisin, Heikki R ja oikealla todiste venyttelevästä Christeristä