< Takaisin: Masters

AALTO ALVARI

Jyväskylän uimaseura Swimming Jyväskylä järjesti  MasIMG-20141031-WA0006tersien pitkänradan kisat 24-26.10.2014. Kun Montrealin MM jätettiin väliin, eikä Porin PM kisatkaan vieneet kaikilta  mehuja, oli VUS:n masterseilla vielä paukkuja jäljellä.

Kolmentoista hengen turvin kahmimme 8 viestissä mitaleita ja henkilökohtaisia kertyi 27. Toki mitalit  kertyivät perinteisesti hieman epätasaisesti, mutta jokainen  sai kuitenkin jotakin tuliaisiksi.Vain yksi jäi ilman mitalia, mutta kun tälle flunssapotilaallemme ei edes juoma maistunut (joka kertoo taudin vakavuudesta), oli hänelläkin kotiintuomisia.

Tarkemmat tulokset löydät tästä linkistä. Seurapisteissä oltiin sijalla 6, 431 pistettä. Pronssia olisi tullut 485 pisteellä. Mainittakoon myös että 7. sijalla oli Speedo Masters Finland 292 pistettä, nillä siis pitkä matka VUS Masters tasolle :).

Kisajärjestelyt onnistuivat mallikkaasti eikä Alvar Aallon suunnitteleman kisahallin labyrinttimäiset pesu- ja saunatilatkaan eksyttäneet ketään, ainakaan siinä määrin, ettei olisi lähtöpallille ehtinyt.  Mukava halli joka voitiin pitää auki yleisölle vaikka pääaltaassa oli kisat. Aikamoinen suunnittelija tuo Alvar.

Tässä kisailijoidemme kommentteja uintimenestyksestä ja vähän muustakin:pori_terje_kuva

Hannu K: Paras uinti oli 200 metrin selkäuinti ja siinä uusi suomen ennätys ajalla 3.11,68  Edellinen parani huikeat 13 sekuntia.

Fjellu: Ei erikoista kerrottavaa lapsenlapsille tuloksista, mutta naisten illallisvalmisteluista jonkin verran. Flunssa painoi päälle, muttei suostunut kuitenkaan edes viesteistä luopumaan.

Christer B: Paras uinti 200 m sekari, paras suoritus 200 m rinulin ensimmäiset 150 metria mutta siihen paukut sitten loppuivatkin, mutta ihana että uskalsin yrittää kerrankin kunnolla.

Heikki R : 400 m vaparin viimeinen vinsta ja siinä kenties elämän ensimmäinen ohitus.

Terje L: Paras uinti 100 m rinuli, paras aika sekaviestin 50 m vaparin 35,70 joka on aikuisiän paras,  toistaiseksi.

Minna J: Viestissä venyminen 100 m vapaalla aikaan 1.24,66, vaikkei ole harjoituksissa paljon näkynyt.

Petra T: Pietarsaaren lahja Vaasalle jonka ilomielin otamme vastaan.  Hän liittyi seuraamme elokuussa 2014 ja murskaa ennätyksiä ja kahmii kultamitaleita nyt sitten seuramme nimissä.  Suoritustaan hän piti tasaisen tappavana ja sen kyllä uskoo ainakin kilpakumppaneiden näkökulmasta asiaa katsoessa.

Katja T: 50 m selärissä oli ensi kerta, kun ei tullut hylsyä ja teki tuttavuutta myös 400 m vapariin

Tapsa P: Mieleenjäävintä oli maitohappohyökkäys 400 metrin kohdalla, kun jäljellä oli vielä saman verran.

Kaj F: 200 m perhonen oli parasta ja kyllä kultakin maistui.

Markku P: Kisa-aikataulut ja lajivalinnat mahdollistivat ensi kerran, että ehti iltasella laulaa jopa karaokea. Paras uinti oli sekaviestin 50 m vapaata aamutuimaan aikaan 33,77.  Hotellin aamusauna, joukkueenjohtajan vastuu ja leopardikuvio liittyvät kuulemma myös asiaan, mutten tiedä miten?  Ja ne jotka tietävät, eivät kerro.

Petteri K: 400 m vapaauinnin viimeinen vinsta ja itänaapurin poika viereisellä radalla siirtyi taustapeiliin.

Paula N: Hyvä seura oli parasta ja mukavaa oli myös palata Jyväskylän uimahalliin pitkän  tauon jälkeen.  Edelliskerran oli uinut täällä Rolloissa 23 vuotta sitten.

Seurapisteissä jäätiin siis 54 pistettä pronssista mutta tämä saadaan kyllä hoidettua kun meidän kanssa hengailevat Kaleva ja Janne siirtyy edustamaan VUS:ia. Kaleva ui kisoissa 2 kaikkien aikojen ennätystä, 50 ru ja 50 su ja 50 pu kymmenyksen päähän, ja viimeisessä oli sama hyvä kokemus kun Petterillä, itänaapuri hyytyi.

Janne on nyt niin pelottavassa fyysisessä kunnossa että kun hän ui samassa erässä kun Ari-Pekka Liukkonen niin A-P pelkäsi niin paljon että ui 50 m vapaan uuden MM ennätyksen 22,34.

Lisää uimareita, uusia ja vanhoja, mahtuu hyvin vielä joukkoomme.  Hyvä tilaisuus aloittaa on vaikka tulla mukaan Mastersien pikkujouluun 13.12 Wasaborgin talon sisäpihan saunaosastolle.  Jos et tiedä missä se on, hakeudu keskustaan ja seuraa palohälyttimen ääntä.

Heikki & Christer